Muisti palailee pätkittäin

Tervehdys,

Tai kuten meillä salaisilla agenteilla on tapana sanoa; ”Berliinissä on tänään syksyistä.” Pitkäaikaisena lukijana todennäköisesti jo näyttelet ymmärtäväsi mistä on kyse. Uutena lukijamme olet taatusti pihalla, mutta silti kiinnostunut loikkaamaan mukaan Kersantti Napalmin huimaakin kovempaan menoon. Olemme avanneet nämä sivut valaistaksemme Napalm-sarjojen tausta- ja oheistietoja, mutta toki voit käyttää tätä myös tarvittaessa naapureittesi nimettömiin ilmiantoihin: kuka tahansa läheisesi saattaa paljastua ninjaksi, zombiksi, neuvostovakoojaksi, -kyborgiksi tai vaikka -mutanttiklovniksi!

Mikäli olet tosiaan uusi tuttava, voimme paljastaa että Kersantti Napalm-sarjakuva on saanut alkunsa jo 90-luvulla, Napalm työtovereineen on siis tällä kertaa tekemässä toista ja lopullista maihinnousuaan Suomeen! Viime vuonna julkaistiin CrimeTime-kustantamolle tehty sähköinen sarjakuva-albumi Elisa-kirjana. Musta Ritari-kustannus julkaisi vanhemmasta materiaalista koostetun ”Kersantti Napalm – Best of 1996-2005” alpparin. Tammikuussa 2016 Napalm iskee kuukauden kotimaisena sarjakuvana Ilta-Sanomiin ja alkuvuodesta on luvassa myös tuore albumi lehtipistelevitykseen!

Valppaana siis kansalaiset! Ja hei, VARO! Zombeja on liikenteessä!

Tietoa kirjoittajasta

vesavitikainen

Sarjakuvan käsikirjoittaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s