Sarjakuva: Viimeinen neuvostomilitanttiklovni

Klovnirintamalla oli pitkään hiljaista Moskovan Suuren Sirkuksen tapaturman jälkeen. Kulissien takana oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hiljaista. Kersantti Napalm loukkaantui yhteenotossa, josta kirjaimellisesti vain toinen käveli pois

Tapahtumat sijoittuvat tarinoiden Pellen katse sekä Kersantti Napalm ja klovnin kuolema jälkeen.

Julia Riitijoen värittämä versio.

Napalm_VNMK_1Napalm_VNMK_2

Napalm_VNMK_3
Käsikirjoitus: V. Vitikainen/M. Tuppurainen, kuvitus: M. Tuppurainen

Sarjakuva: Pellen katse

Klown Grill Burger (KGB)

Tällä 50-luvun lopulla perustetulla suositulla mutta pienikokoisella pikaruokaketjulla oli toimipiste lähes kaikissa huomattavissa amerikkalaisissa kaupungeissa. Konsepti perustui henkilökunnan pukeutumiseen hauskoiksi pellehahmoiksi, jotka ilahduttivat asiakkaita aterioinnin ohessa.

Vuona 1984 ketju ajautui konkurssiin laaja-alaisten vakuutuspetossyytösten siivittämänä.

Napalm-PK-01-v2Napalm-PK-02-v2

Napalm-PK-03
Käsikirjoitus: Vesa Vitikainen, kuvitus: Anssi Rauhala

Klassikot: Kersantti Napalm ja klovnin kuolema (väri)

Neuvostomilitanttiklovnit

Kun Moskovan Suuresta Sirkuksesta tuli KGB:n ja Warsaw Union Forcen (WUF) alainen, sen entinen freakshow-ryhmä ja pelleosasto yhdistettiin (freakshow ei enää ollut kovin suosittu, mutta pellet naurattivat yhä). Kaikki ryhmän jäsenet saivat erikoiskoulutuksen sekä hassutteluun, että vakoilu- ja terroritoimintaan. Kaikki uudet Neuvostoliiton alueelta löydetyt ’friikit’ saivat kunnian liittyä sirkuksen Klovniosastoon.

Vuonna 1984 Moskovan Suuri Sirkus suuntasi ystävyyskiertueelle Yhdysvaltoihin. Se ei koskaan palannut.

Tapahtumat sijoittuvat tarinan Pellen katse jälkeen.

Napalm_KK_Col_01
Napalm_KK_Col_02
Napalm_KK_Col_03
Napalm_KK_Col_04
Napalm_KK_Col_05
Napalm_KK_Col_06
Napalm_KK_Col_07
Teksti: Vesa Vitikainen, Kuvat: Jarkko Hyppönen, Värit: Markus Tuppurainen

 

Napalmin innoittajat

Käyn tässä läpi muutaman innoitukseni lähteen.

Napalm on lähtökohtaisesti supersankariparodiaa. Mutta päinvastoin kuin suurin osa supersankariparodioista, Napalm ei kopioi Teräsmiestä. Supersankaripuolella esikuvina voisin mainita esimerkiksi Ryhmä-X:n. Tällä tarkoitan sitä aitoa alkuperäistä Chris Claremontin luomaa porukkaa, joka 80-luvun lopulla oli oikeasti kovinta supersankarikamaa mitä rahalla sai. Ryhmä-X:n paras puoli oli sen eläväiset hahmot. Etenkin roistot ja sivuhahmot saivat elämän sarjan sivuilla. Wolverinen ja Napalmin cooliudessa on jotakin samaa, Napalm toki onnistuu paremmin olemaan jäyhä vähäpuheinen mies.

Toinen innoittajistani on ollut Daredevil. Ainakin ninjojen runsas lukumäärä, sekä toisinaan käytetty kertojanääni Napalm-tarinoissa on Frank Millerin ansiota/syytä. Mieltymys lumisiin maisemiin on saanut vaikutteita Millerin klassisesta Daredevil: Born Again -tarinasta, jossa haavoittunut sankari vaeltaa lähes koko julkaisun ajan siviilivaatteissa, alakynnessä, lumisessa New Yorkissa. Tämä siis vuosia ennenkuin Wolverine alkoi vaellella yleensä täysin ilman vaatteita hankimaisemissa.

Hahmojen nimiin Francis Miller ja John Byrnes sisältyy luonnollisesti kunnianosoitus näiden mestareiden töille. Toki olen nimennyt useita agentteja sarjakuvan suurten mestarien mukaan. Osansa ovat saaneet ainakin Shuster, Kirby, Wagner, Falk ja Starlin. En kyllä myönnä että näiden herrojen töillä olisi tietoisesti ollut isoa vaikutusta Napalmiin.

En ole yleensä muistanut mainita Will Eisnerin Spiritiä esikuvana. Se kuitenkin on, pääasiassa jämptin ja tehokkaan tarinankerronnan ansiosta. Siinä missä Miller ja Claremont tapasivat rakentaa pitkiä tarinankaaria ja pohjustaa tarinoita perusteellisesti, Eisnerin Spirit oli aina tehokas seitsemänsivuinen. Kirjoitin ehkä juuri siksi ensimmäiset Napalmit kahdeksaan sivuun, ja sitten tiivistin seuraavat tarinat kolmeen sivuun. Kolmeen sivuun saikin usein mahdutettua juonellisesti saman kuin tavalliseen 22-sivuiseen jenkkiläiseen supersankaritarinaan.

Kun tarinat alkoivat saada jatkuvuutta, niiden jatkumo sai mallia Judge Dreddiltä. Pyrin kirjoittamaan aina yhden tarinan itsenäiseksi tarinaksi, jotka kytkeytyivät toisiinsa, ennemmin kuin erillisiksi luvuiksi yhdestä tarinasta. Tämä oli kätevämpää jos kuvittajakin vaihtui usein. Dreddin lisäksi 2000AD:n Nemesis the Warlock opetti joitakin tarinankerronnallisia kikkoja

Elokuvapuolelta esikuvia olivat lähinnä Kaurismäen vähäeleisyys, Chuck Norrisin karateleffat, kuten hyvin ninjapitoinen the Octagon. Karatea tuli muuten itsekin harrastettua, ennenkuin vaihdoin ju-jutsuun, jossa suoritinkin vuosien kuluessa mustan vyön. Joku zombileffakin tuli katsottua. Mutta vaikuttavin oli Pet Semetary 2 lähinnä siksi,että se oli niin huono. Niin huono että luulin osaavani kirjoittaa siitä moninkertaisesti paremman rakkaudesta ja kuolemasta kertovan tarinan sarjakuvana.

Ikäänkuin nuori kloppi tietäisi jotakin rakkaudesta tai kuolemasta.